Olen siunattu. Olen asunut Simonen kanssa melkein kaksi vuotta. Hän on leipuri ja on jatkanut työskentelyä jopa koronaviruksen kanssa. Toisaalta olen lastentarhanopettaja.
Ensimmäisen jakson olin kotona. Sitten tuli toinen vaihe. Ja vaikka päiväkodit ovat pysyneet kiinni, onnistuin. Jatkoin lastenhoitajan töitä. Tavallaan olen palannut perusasioihin. Näin aloitin viisitoista vuotta sitten. Näin rakastuin lapsiin.
Olen aina halunnut tehdä tätä työtä. Opiskelen nyt päiväkodin opettajaksi ja ala-asteen opettajaksi. Videotunnit Skypessä, sähköposti. Tapani vuorovaikutuksessa on muuttunut, mutta tavoitteeni pysyy samana.
Lasten kanssa työskentely täyttää sydämeni. Vaikka emme näiden aikojen vimmalla pysty enää havaitsemaan tiettyjä asioita. Heidän kanssaan oleminen tarkoittaa pienten asioiden hämmästyksen löytämistä uudelleen. Me kaikki tarvitsisimme sitä. Varsinkin näinä hetkinä.
Olen ikävöinyt tätä kaikkea tänä aikana. Tunsin olevani riistetty osa minusta. Muistan itselleni samanlaisen ajan vuosi sitten. Turvapaikkasopimustani ei uusittu kolmen vuoden jälkeen. Minulle se oli kaiken menetystä. Kaipasin rutiinia, työtä. Ja apatia alkoi hiipiä sisään. Samat käsitykset minulla oli karanteenin alkaessa. Mutta juuri tätä kokemusta arvostamalla päätin reagoida ja suunnitella päiviäni. Ja niin pelastin itseni hämmennyksen tunteelta. Mutta minuun jäi pelko.
Pelko ennen kaikkea palaamisesta alkuvaiheeseen, juuri nyt alan taas hengittää. Ja sitten pelko siitä, että isoäitini ei hetken kuluttua muista minua, jos en enää näe häntä, koska hänellä on Alzheimerin tauti.
Sen sijaan en pelkää pimeää enkä sen kohtaamista. Tämä sisäinen ja ulkoinen pimeys, joka on estänyt meitä näkemästä ja ymmärtämästä toisiamme viime kuukausina. Tiedän, että minussa on oikeat energiat kohdata se.
En myöskään pelkää antaa itseäni ja antaa rakkautta, ja tehdä se mahdollisimman pian. Sillä jos jokin asia on tullut meille hyvin selväksi näinä päivinä, se on se, ettemme ole ikuisia. Älkäämme jättäkö hyvää sisällä odottamaan sen käyttöä kuka tietää milloin. Aika on nyt. Aikamme.
Joten toivon minun ja kaikkien ystävieni ja perheeni olevan kiitollisia siitä, mitä meillä on. Löytääksemme sen, mitä etsimme. Tuntea rakkautta ja myötätuntoa kaikkia kohtaan, alkaen itsestämme.
